Rehuja, kiitos.

Tammikuun teema on päätetty, se olkoon kasvissyönti.

Jos avaustekstissäni jaoin koko projektin asiat sellaisiin, joita tekee liian harvoin, sellaisiin, joita tekee ajattelematta ja sellaisiin, joilla pyrkii haastamaan itseään, lienee tämän kuukauden teeman pääkategoria lopulta varsin selkeästi viimeisenä mainittu. Lihansyönti on minulle ollut elämän kyseenalaistamattomia itsestäänselvyyksiä viime vuosiin asti ja siitä saatu nautinto lähentelee elämän parhaita.

Lähdettiinpä siis parantamaan elämänlaatua itsekidutuksen keinoin? Ei nyt ehkä ihan niinkään. Kunhan kyseenalaistetaan niitä itsestäänselvyyksiä. Liharuoka päivässä on ollut minulle normaali toimintamalli, mikä on johtanut siihen, että kasvisruokaosaaminen on olematonta. Tämä on sääli ihan senkin takia, että kasvisruoista löytyy paljon sellaisia aterioita, jotka lukeutuvat lempiruokiini. Enpähän vain osaa niitä tehdä, eikä insentiiviä oppimiselle ole ollut. Parsagratiiniiiiiiiiiiiii ja tomaattikeittoooooo ja loppuvokaalin pidennyksiiiiiiiii! Toinen vaihtoehto tämän teeman valinnalle on masokismi.

On erinomaisen epätodennäköistä, että tämä kokeilu johtaa ruokavaliossani minkäänlaatuisiin muutoksiin - pienen mahdollisuuden annan sen sijaan reseptirepertuaarin laajentumiselle. Tarkoitus ei ole tehdä minkäänlaista ideologista tai eettistä statementtia, pitää lihansyöjiä vastenmielisinä maailmanpilaajina, harjoittaa gastroelitismiä tai mitään muuta höpönlöpöä. Kunhan haastan itseni tekemään jotain, mitä en normaalisti tekisi. Ajattelemaan miksen tekisi tai miksi tekisin - käytännön kautta. Lisäksi yksi tämän blogin tavoitteista oli itsekurin ja tavoitteellisuuden parantaminen, ja siksi onkin hyvä aloittaa sellaisesta asiasta, joka sitä itsekuria tosiaan vaatii. Lihan syiden syvyyksiin sortuessaan voi ainakin nostaa liian kovan aloituskorkeuden mainioksi tekosyyksi.

Säännöt: ei lihalle ja kalalle, kyllä maitotuotteille ja kanan hedelmöittymättömille munasoluille. Öh, tarviiks jotain muita sääntöjä? Taidanpa joutua puhumaan asiasta vegetaristisiskoni kanssa. Epämiellyttävää.

Muutoin ihan miellyttävää. Siis ei "mutta mun serranot ja pekonit, noooooo" -tyyppistä paniikkia ainakaan. Palataan asiaan vieroitusoireiden alkaessa.

...tai jos on, on koko elämä niin turhaa, ettei sitä siedä ajatella tänään.

Tänään minä kuitenkin siedän ajatella elämää. Ajattelin pitäytyä tässä ajatusmallissa myös tulevaisuudessa parhaani mukaan. Tämän blogin tarkoituksena on auttaa siinä ja toisaalta kuvata sitä matkaa, jota kuljen turhuutta kavahtaen.

Blogin elinkaareksi on ennakkoon suunniteltu vuosi 2011. Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erinäisistä tempauksista ja asioista, joita tämän vuoden taipaleen aikana teen pitääkseni jokaisen sen sisältämän päivän mielekkäänä, sisällöllisenä ja mukavana itselleni - siis estääkseni elämääni sisältämästä turhia päiviä. Miksi blogi? Yksinkertaisesti; olen sen verran saamaton ja itsekuriton ihminen, etten usko pysyväni vähänkään pitkäkestoisemmissa suunnitelmissani, jos pidän ne pelkästään omana tietonani. Mitään en ala julkisesti lupaamaan, kunhan testaan mitä tapahtuu, jos painan tästä punaisesta napista...

Turhuus on subjektiivista, ja asiat, jotka minulle ovat tärkeitä ja miellyttäviä, voivat jonkun toisen mielestä olla täysin turhia. En aio välittää siitä lainkaan; teen tätä täysin ja ainoastaan itseäni varten - kunhan jätän sen lisäksi myös hivenen todistusaineistoa bittiavaruuteen. Teen siis asioita, jotka itse koen mielekkäiksi. Pieniä asioita. Yksinkertaisia asioita. Mutta sellaisia asioita, joita ehkä tulee tehtyä liian harvoin. Tai kenties sellaisia asioita, joita tekee jatkuvasti, mutta joille ei uhraa ajatustakaan - joita tekee rutiininomaisesti - joiden mielekkyyttä se yksi uhrattu ajatus voisi kuitenkin lisätä. Tai sitten asioita, joita haluaa kokeilla haastaakseen itseään ja omia ajatusmallejaan. Ei mitään ihmeellistä, siis.

Käytännössä homma menee näin: yksi teema jokaiselle vuoden 2011 kuukaudelle. Kyseisen kuukauden aikana tarkoitus olisi tehdä jotain tiettyä asiaa joka päivä tai vaihtoehtoisesti tehdä jotain asiaa koko kuukauden ajan - riippuen minkätyyppisestä asiasta on kyse. Esimerkkeinä voisin mainita kuukauden, jonka aikana kokeilisin vegetarismia ja toisena vaikkapa kuukauden, jonka aikana lukisin kirjan päivässä. Ihan totaalisen simppeleitä juttuja siis, mutta sellaisia, joita ei vain tule tehtyä, jollei tietoisesti lähde muuttamaan rutiinejaan. Siitä tässä oikeastaan on kyse: päivien rutiininomaisuuden välttämisestä. Uusista asioista, itsetutkistelusta ja elämänilosta.

Nivotaan tämä kirjoitus vielä yhteen: rutiinin voisi nähdä sinä sielunvihollisena, johon blogin ja tämän tekstin otsikot viittaavat. Sitä vastaan, itsensä puolesta.