Tammikuun tuskat takana

Kasvisruokakuukausi takana. Päällimmäisenä mielessä on tällä hetkellä se, ettei yksi kuukausi ole aika eikä mikään testata näin (lopulta) pientä asiaa. Eroja entiseen ei juuri huomaa. Okei, laitoin leivälle juustoa leikkeleen sijaan. Okei, menin yliopistolla eri linjastolle kuin ennen. Mitä muuta jäi käteen? En edelleenkään ehtinyt tahi todennäköisemmin jaksanut laittaa kämpillä ruokaa kovinkaan usein - toisaalta tarvekin oli vähäinen, kun on tottunut siihen, että päivässä on yksi lämmin ateria: jos se on yliopistolla, ei kotona tule laitettua. Jos aiemmin on ollut tapana syödä illalla pari leivänpalasta teen kanssa, ei sitä kauheasti tätä projektia varten tarvinnut muuttaa. Aiemmin mainitsin ostavani aiempaa tuoreempaa tavaraa, mutta enpä nyt lopulta menisi väittämään eron olevan erityisen huomattava.

Ne vähäiset ruoat, joita tuli laitettua - siis kunnolla, aivan alusta loppuun asti; laita-uuniin-ja-syö-15-minuutin-päästä -kategoriaa ei siis lasketa - olivat toisaalta varsin hyviä. Silloin kun ruokaa viitsi alkaa laittamaan, siihen tuli panostettua hieman normaalia enemmän. Ruoanlaitossa oli enemmän mielikuvitusta: liharuokien kanssa minulla on aika pitkälti jokunen vakiintunut perusjuttu, jotka toistavat itseään ja joita tulee laitettua usein, mutta nyt uskalsin tai oli pakko uskaltaa kokeilla uutta. Uusia makuyhdistelmiä siis, lähinnä: "mitähän tapahtuu, jos laitankin tätä tänne".

Kuukaudesta jäi suuhun siis kaikin puolin positiivinen maku, vaikka vatsa ei ehkä ihan täyteen tullutkaan. (Selvennökseksi: tämä on kielikuva - kasvisruoan täyttävyyttä en moiti.) Aiemminkaan en missään nimessä ollut vegetarisminvastaisessa kansanrintamassa mukana, mutta ehkä se lihan kuuluminen ruoan keskipisteeksi voisi tämän jälkeen olla lähtökohtaisena oletuksena hiukan aiempaa harvemmin silloin, kun ruokaa ryhdyn laittamaan. Tulevaisuutta ajatellen tulee laittaa korvan taakse hc-versionkin kokeilemisen (maitotuotteet ja munatkin pannaan) sekä joskus pidemmän kokeiluajanjakson.

Huomenissa tapahtuukin siis palaaminen normaalielämään - jos tapahtuu. Kauheaa lihanhimoa ei ole päällä (mikä on erinomainen asia, sillä muistammehan lihanhimon olevan yksi synnin kolmesta pääalueesta. (1. Joh. 2:16, vanha raamatunkäännös)), eikä tässä nyt ainakaan kelloa tuijotella odotellen lupaa tunkea sian siivu jos toinenkin suuvärkkiin. Kaapit on vielä täynnä kasviksia ja parsakukkakaaligratiinia ja vähän vaikka mitä. Eikä se linjaston valinta yliopistollakaan ehkä sitten ihan itsestäänselvyys enää tule olemaan.

Kasvislinjastojen kutsu ja muita tarinoita

Blogin päivittäminen on tökkinyt viime aikoina hieman - syy tälle on lähinnä siinä, että koen "söinpähän tänään papuja" -tyyppiset tekstit aika turhina, ja säästänkin harvat sivuilleni eksyjät sellaiselta. Etenkin nyt, kun flunssan poisviemä ruokahalu on ollut sitä luokkaa, että eräskin päivä tällainen päivitys olisi koostunut sanoista "söin kaksi karjalanpiirakkaa".

Sen verran tässä on kuitenkin tapahtunut, että äitien tekemän ruoan ääreltä ollaan päädytty massatuotannon luokse. Yliopistolukukauden ja toisaalta kansanopistotöiden alkaminen on johtanut työpaikka-/kouluruokailuun, missä luonnollisesti kuljen via dolorosaa kohti kasvisten kiihottavaa makua. Ruoka on ollut kyllä poikkeuksetta hyvää, mutta jostain tiedostamattomasta mielensopukasta aivoihin hiipii toisinaan ajatus siitä, kuinka kaikki katsovat juuri minua tieni viedessä kasvisvaihtoehdon edustalle. Paranoia nousee esiin yllättävissä tilanteissa. Dramatisoidaan nyt edes vähän. Todellisuudessahan ennemmin ylenkatsottaisiin yliopiston kaltaisessa ympäristössä todennäköisemmin lihan- kuin kasvissyöjiä, mutta eihän siihen suvaitsevaisuuden ilmapiiriin tämänkaltaista skismaa saa viemälläkään, vaan kaikki mussuttavat ruokansa sulassa sovussa. Olisi hienoa, jos kasvissyöjät maalaisivat punaisella maalilla lihansyöjien reppuja, ja lihansyöjät pakkosyöttäisivät muikkuja ja possunpyllyä paikalleen sidotuille vihollisilleen. Mutta ei.

Rehellisesti sanoen, eivätpä nuo kasvislinjastotkaan kauheasti ole menoa hidastaneet. Soijaa on toki tullut pääruoan ominaisuudessa syötyä varmaan enemmän kuin entisessä elämässä yhteensä, mutta eipä se ole lainkaan negatiivinen asia, se. Mihinkään yliopistolla tai kansanopistossa syömääni ateriakokonaisuuteen en ole vielä kaivannut sitä lihaa täydentämään itseään - valmiilta ratkaisuilta niistä jokainen on onnistunut tuntumaan ilmankin eläinkunnan edustajia. Hyviä ovat olleet niin linssi-kasvispadat, kasviskiusaukset kuin soija-kasvisbolognesetkin.

Linjastojen ulkopuoliseen maailmaan - tässä tapauksessa tällä nyt tarkoitetaan asuntoni keittiötä - palatakseni, omassa ruoanlaitossaan on tarkkaavainen itsetutkistelija huomaavinaan siirtymisen tuoreempaan tuotteeseen. Liharuokaa kaltaiseni laiska ruoanlaittaja ei alusta asti valmista juuri koskaan, silloin kun ylipäätään jaksaa tahi ehtii kotona kunnon ruokaa alkaa laittaa, mutta kasvisten puolella kynnys siihen tuntuu marginaalisesti matalammalta. Tuoretta vihannesta, hedelmää ynnä muuta on tullut ostettua huomattavasti aiempaa enemmän, ja niistä on tehty tai on suunnitelmissa tehdä kaikennäköistä kivaa. Jos nyt alun kiellosta huolimatta palataan teemaan mitä söin tänään, päädytään tämän päivän osalta täytettyihin tomaatteihin. Siinä seisoo yksinkertaisempaakin yksinkertaisempi ruokalaji, jota ei vain ole jaksanut tehdä vaikka kuinka pitkään aikaan. Long may this continue.

Level Zwei

Muutama ensimmäinen päivä on kulunut luvattoman helposti. Himo ei ole iskenyt. Helppous kylläkin on johtunut aika pitkälti siitä yksinkertaisesta asiasta, ettei vielä ole juurikaan tarvinnut kasvisruokaa itse laittaa. Eiliseen asti on ruoka ilmestynyt pöytään äidin taitavien hyppysten kautta - lisäksi kasvisruoka on kotokeminmaalla (koto-Keminmaalla? itsejohdettujen yhdyssanojen oikeinkirjoitussäännöt eivät selvästikään ole hallussa. Riippuukohan tämä myös siitä, millainen mielikuva paikasta halutaan luoda?) ollut itsestäänselvyys sen takia, että samassa pöydässä aterioitsi myös siskoni, jonka kasvissyöntipäätökset ovat osoittautuneet pysyvämmäksi sortiksi. Näinpä pehmeä lasku kasvissyönnin maailmaan on nyt suoritettu, eikä eilinen paluu Tampereelle oman keittiön ääreen vielä ole pelottanut. Miksipä pelottaisi, tästä on tämän blogin takia tullut suurempi asia kuin itse asiassa onkaan. Jotta saataisiin DRAAMAA! Jonka kaari jäi nyt sitten varsin lyhyeksi.

Ensimmäinen asia, jonka olen huomannut, on se, että kananmunien ja maitotuotteiden hyväksyminen ruokavalioon helpottaa asioita huomattavasti. Jos näille joutuisi etsimään korvikkeita, hankaloituisi ruoanlaitto kaltaiselleni laiskalle immeiselle huomattavasti. Tätä asiaa tuli pohdittua jonkun verran idean alkumetreillä, mutta rajat sille mitä suuhunsa tunkee ovat lähes aina varsin arbitraariset - nyt ne on asetettu tähän. Hc-versiota voi harkita kokeiltavaksi joskus myöhemmin. Ei, en ole valmis munattomaan elämään vielä nyt. Kyllä, olen näin lapsellinen.

Onpa poukkoileva ja rönsyilevä teksti näin lyhyeksi sellaiseksi. Koettaisipa sen kirjoittaja päättää haluaako kirjoittaa vakavissaan vai upottaa joukkoon pelkästään itseään marginaalisesti huvittavaa itseironiaa.