Muutama ensimmäinen päivä on kulunut luvattoman helposti. Himo ei ole iskenyt. Helppous kylläkin on johtunut aika pitkälti siitä yksinkertaisesta asiasta, ettei vielä ole juurikaan tarvinnut kasvisruokaa itse laittaa. Eiliseen asti on ruoka ilmestynyt pöytään äidin taitavien hyppysten kautta - lisäksi kasvisruoka on kotokeminmaalla (koto-Keminmaalla? itsejohdettujen yhdyssanojen oikeinkirjoitussäännöt eivät selvästikään ole hallussa. Riippuukohan tämä myös siitä, millainen mielikuva paikasta halutaan luoda?) ollut itsestäänselvyys sen takia, että samassa pöydässä aterioitsi myös siskoni, jonka kasvissyöntipäätökset ovat osoittautuneet pysyvämmäksi sortiksi. Näinpä pehmeä lasku kasvissyönnin maailmaan on nyt suoritettu, eikä eilinen paluu Tampereelle oman keittiön ääreen vielä ole pelottanut. Miksipä pelottaisi, tästä on tämän blogin takia tullut suurempi asia kuin itse asiassa onkaan. Jotta saataisiin DRAAMAA! Jonka kaari jäi nyt sitten varsin lyhyeksi.
Ensimmäinen asia, jonka olen huomannut, on se, että kananmunien ja maitotuotteiden hyväksyminen ruokavalioon helpottaa asioita huomattavasti. Jos näille joutuisi etsimään korvikkeita, hankaloituisi ruoanlaitto kaltaiselleni laiskalle immeiselle huomattavasti. Tätä asiaa tuli pohdittua jonkun verran idean alkumetreillä, mutta rajat sille mitä suuhunsa tunkee ovat lähes aina varsin arbitraariset - nyt ne on asetettu tähän. Hc-versiota voi harkita kokeiltavaksi joskus myöhemmin. Ei, en ole valmis munattomaan elämään vielä nyt. Kyllä, olen näin lapsellinen.
Onpa poukkoileva ja rönsyilevä teksti näin lyhyeksi sellaiseksi. Koettaisipa sen kirjoittaja päättää haluaako kirjoittaa vakavissaan vai upottaa joukkoon pelkästään itseään marginaalisesti huvittavaa itseironiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti